Meren parhaat herkut.

Rapuvartaat

Kesän grillikauteen kuuluu ehdottomasti merenelävät ja isot ravunpyrstöt ovat grillissä omimmillaan. Muista marinoida, tai maustaa ravut hyvissä ajoin, näin mausteet ehtivät imeytyä itse lihaan ja lopputulos on suussa sulava.

Ainesluettelo

1 pss Fishk raakoja kuorittuja jättikatkaravun pyrstöjä
1 dl soijakastiketta
1 kpl tuoretta punaista chilipaprikaa
4 kpl valkosipulinkynsiä
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
3 rkl sweet thai chili- kastiketta
1 kpl sitruunaa
1 ½ dl öljyä
½ pnt tuoretta korianteria
1 tusina bambuvartaita


Valmistusohjeet

1. Kaada kulhoon soija, paprikajauhe, suola, sokeri, sweet thai chili-kastike ja purista sitruunasta mehu mukaan. Halkaise chili kahtia ja poista siemenet, leikkaa chilistä ohuita suikaleita poikittain ja lisää suikaleet marinadiin. Murskaa valkosipulit veitsen lappeella, kuori, hienonna ja lisää marinadiin. Sekoita aineet tasaiseksi ja lisää öljy kaataen se ohuena nauhana koko ajan sekoittaen marinadiin. Tarkista maku, maun tulee olla suolainen, mausteinen ja siitä pitää löytyä happoja. Lisää tarvittaessa sitruuna.
2. Laita sulaneet ravut muovipussiin ja kaada päälle marinadi. Ime ylimääräinen ilma pois pussista ja sulje pussi tiukasti. Laita ravut marinoitumaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
3. Laita bambuvartaat veteen ja anna kastua 10 min, tämä estää vartaiden poikki palamisen grillatessa. Vartaiden pituudesta riippuen työnnä vartaaseen 3-5 ravunpyrstöä.
4. Anna grillin lämmetä kuumaksi rauhassa ja puhdista ritilä tarvittaessa. Laita vartaat grilliin. Liekit, savu ja tuoksut kuuluvat grillaamiseen joten älä turhaan hiplaa vartaita. Anna paistua rauhassa 2 min / puoli. Ota vartaat grillistä, hakkaa päälle tuoretta korianteria ja tarjoile heti rapean salaatin ja patongin kera.



 Reseptiin tarvittavat tuotteet

 1 pss Fishk raakoja kuorittuja jättikatkaravun pyrstöjä